marraskuu 22, 2006 kirjoittanut Hazazel
Meillä oli koululla tänään jonkinlainen kansainvälisyyspäivä. EVTEKissä opiskelevat vaihto-oppilaat, esittelivät omien maidensa ruokia ja kulttuuria.
Vaikka meillä oli tänään paljon joutoaikaa, emme minä ja eräs koulukaverini, viitsineet asiasta enemmälti kiinnostua. Sen sijaan kävimme Myyrmannissa kahvilla, millä reissulla myös hankin viimein kirjastokortin.
Palattuamme kolululle, kävimme uudestaan kahvilla koulun opiskelijaravintolassa. Opiskelijaravintolan oven edessä oli etiopialaisten vaihtareiden pöytä, jonka luona he esittelivät maansa kulttuuria (perinneruokia ja mitälie) Ryhmässä oli kaksi tyttöä jotka olivat vetäneet länsimaisten vaatteidensa päälle etniset mekot. Heillä oli myös stereot, joilla he soittivat jotain minkä oletan olleen etiopialaista (kansan?)musiikkia. Juuri silloin kun olimme kaverini kanssa kahvilla, ryhmä päätti alkaa tanssia musiikin tahdissa jotain.. No, etnistä tanssia.
Siinä sitä sitten oli joukko afrikkalaisia tanssimassa afrikkalaista tanssia koulumme aulassa. Tilanteen outous sai meidät tuijottamaan hetken ajan, minkä jälkeen käännyimme katsomaan toisiamme. Kaveri totesi, että tilanne oli jotenkin stereotypioita vahvistava.
Joskus toisten toiseus on hauskaa.
Minulle tuli mieleen, täällä ja täällä kommentoitu, tapaus.
Luulen muuten, että suuri osa koulumme afrikkalaisista vaihtareista on insinöörioppilaita.
Tallennettu aiheeseen Etnisyys, Toiseus, netti ja blogit, rasismi | Jätä kommentti »
marraskuu 21, 2006 kirjoittanut Hazazel
Lord Boredomin hauskasti nimettyä postausta lukiessani, tuli mieleen, että Live and Let Die ihan oikeasti on rasistinen. Elokuva todella antaa ymmärtää, että mustat “ovat petollisia huumekauppiaita ja voodoo-uskovaista, yksinkertaista kansaa.” Toisaalta tämänsuuntainen (muihin kuin valkoisiin kohdistuva) rasismi on virkistävää vaihtelua, nykyajan länsimaisen itseinhokulttuurin keskellä.
Erityisen hilpeä (tosin myös myötätuntoa herättävä) oli Rosien hahmo joka oli a) musta b) nainen c) yksinkertainen. Kysymys kuuluu: Olisiko kohdan a) muuttaminen vaikuttanut kohtaan c)
Nämä tälläisinä lisäyksinä edelliseen postaukseeni.
Tallennettu aiheeseen Elokuvat, netti ja blogit, rasismi | 4 Kommenttia »
marraskuu 20, 2006 kirjoittanut Hazazel
Live and Let Dien alku on mielenkiintoinen. Otsikko kertonee kaiken.
Lisäys:
En ole ennen nähnyt tätä Bondia. Elokuvassa on kaksi hyvää mustaa, loput ovat joko pahoja tai sitten villejä, jotka voidaan kiihottaa ylettömään verenhimoon. Ja sitten on Rosie, joka on vain peloissaan.
Kaiken kaikkiaan, oli varsin virkistävää nähdä elokuva, jossa kaiken pahan takana ei ollutkaan valkoinen heteromies
Jatkoa
Tallennettu aiheeseen Elokuvat, rasismi | Jätä kommentti »
marraskuu 16, 2006 kirjoittanut Hazazel
Onnistuin sitten hermostuttamaan Lord Boredomin hänen bloginsa kommenttiosastolla.
LB on sitä on sitä mieltä, että kommenttini ovat olleet “typerää piikittelyä” kaikki tykkänään. Väite sai minut tarkistamaan mitä kaikkea olen kirjoitellut hänen blogissaan, ja täytyy myöntää, että suuri osa kommenteistani on ollut aikamoista vittuilua.
Hmm. Teenköhän samaa tosielämässäkin? Siis vittuilenko ihmisille, tajuamatta tekeväni niin?
Kyllä nyt hävettää.
Tallennettu aiheeseen Katumus, netti ja blogit | Jätä kommentti »
marraskuu 14, 2006 kirjoittanut Hazazel
Kysymys:
DBWI: Life end
I had a very weird idea this morning, WI people life simply ended for some reason and the only way they could allow humanity to continue is to produce other human through some biological process.
__________________
Vastaus:You mean, like animals? Yuk!OTOH, it might be interesting to see what “male” and “female” humans would look like.
Tämä thread.
Muutenkin pidän tästä foorumista.
Tallennettu aiheeseen Huumori, Netti | Jätä kommentti »
marraskuu 9, 2006 kirjoittanut Hazazel
Tämä on minusta jotenkin hauska postaus. Siinä on pointtikin.
Tallennettu aiheeseen Etiikka, netti ja blogit | Jätä kommentti »
marraskuu 9, 2006 kirjoittanut Hazazel
Nyt Panu on sitten äärioikeistolainen ja vielläpä fasisti!
Kyllähän arvon herra Höglundia voidaan kaikenlaisesta syyttää. Esimerkiksi hänen naisvihamielisyytensä on mielestäni välillä “hiukan” ylitseampuvaa. (tai olisi, ellen arvelisi kyseessä olevan asian humoristisen ylikorostamisen)
Mutta että äärioikeistolainen ja fasisti!
Äärioikeistolainen ei tietenkään tarkoita yhtään mitään (Ellei sitten pseudo-oikeistolaisuutta) mutta Panusta ei kyllä saa minkäänlaista oikeistolaista. Paitsi tietenkin hörhövasemmiston näkökulmasta, siltä suunnalta katsottuna kaikki muut ovat fasisteja. (Totuus, että punamustavihreitten radikaalit olevat tiukkapipoista ahdasmielisimpiä, eli todellisia fasisteja, sanan nykyisessä merkityksessä*, löytyy täältä)
*Sinänsä olen sitä mieltä, että käsitettä fasismi, tulisi käyttää sen oikeassa merkityksessä, eli kuvaamaan Mussolinin kehittämää ideologiaa ja sen jäljittelijoitä. Tämä kuitenkin taitaa olla jo menetetty kamppailu
Tallennettu aiheeseen Politiikka, netti ja blogit | Jätä kommentti »
marraskuu 9, 2006 kirjoittanut Hazazel
Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että vallankumous on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.
Vallankumous todistaa oikeaksi huomaamattomia haittatekijöitä.
Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että vallankumous avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti meihin kohdistuvaa tietotarvetta.
Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta vallankumous johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti erilaisissa laitoksissa tapahtuvaa valmistusta.
Vallankumous vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään hyviä taloudellisia ja hallinnollisia oloja.
Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että vallankumous panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että vallankumous parantaa vastuunalaisia kontradiktioita.
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että vallankumous parantaa nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.
Vallankumous pakottaa kohderyhmää huomioimaan organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.
Luotu tällä.
Tallennettu aiheeseen Huumori | Jätä kommentti »
marraskuu 8, 2006 kirjoittanut Hazazel
Niin ainakin jos uskomme keskustan Helsingin vaalipirin nuorinta ehdokasta Alisha Hasania, 18 ja miksi emme uskoisi.
Minä en muuten tiennyt, että Suomen Keskusta on myös virallisesti autoritäärinen puolue*.
*Se runo**
**Autoritäärisyydessähän ei sinänsä ole mitään vikaa niin kauan, kun on kyse minun puolellani olevasta autoritäärisyydestä.
Tallennettu aiheeseen Politiikka | Jätä kommentti »
marraskuu 8, 2006 kirjoittanut Hazazel
Palasin eilen Suomeen, piti sanoman, että Ruotsista mutta enhän minä maissa asti käynnyt. Olo on yhä hiukan heikko mutta se voi johtua siitäkin, etten ole oikein syönnyt kunnolla.
Ilmainen neuvo: Älkää olko vuorokautta syömättä, vetäkö paria kaljaa tyhjään vatsaan ja sitten yrittäkö täyttää vatsaa lihalla. Vatsani on vihannut minua maanantaista lähtien
Muuten, taipuuko sana ruoka: ruualla vai ruoalla?
Näin yöllä unta, jossa olin kiinnostunut jostain mustasta tytöstä. Aika outoa tälläiseltä rasistilta. Muistan jopa unessa ajatelleeni, että onpas outoa minulta*. Oudompaa oli kuitenkin se, että tein aloitteen. Luonnollisestikin tyttö torjui minut, on liikaa vaadittu, että edes unieni naiset haluaisivat minut
Unet viellä ymmärtää mutta minä näen olemattomia naisia hereilläkin. Tänä aamuna vuodesohvani ja kirjahyllyni välissä istui mustiin pukeutunut tyttö, jolla mielestäni oli kasvoillaan moittiva ilme. Kun räpäytin silmiäni tyttö katosi.
*Toisaalta, kunnon ATM**-tyyliin, rasismini on aina kohdistunut ulkomaalaisiin miehiin.
**Vaikka nyt tein poikkeuksen, niin yleisesti ottaen, en tahtoisi käyttää ATM-retoriikkaa. Minä kun olen sitä mieltä, että naisettomuuteni syy on minussa, ei naisissa***.
***Tämä ei luonnollisestikkaan estä minua olemasta katkera ja syyttämästä kaikkia muita omasta henkilökohtaisesta surkeudestani****.
****Tiedän olevani säälittävä. Siksi käytänkin suuren osan ajastani itseäni säälien
Tallennettu aiheeseen Alkoholi, Harhat, Krapula, Unet | Jätä kommentti »