Autosegmentoitumista markkinoinnin tunnilla

By Hazazel

Markkinoinnin opettaja (Minä muuten vihaan markkinointia, minulle tulee sellainen olo, että minua koulutetaan huijariksi) päätti tänään leikkiä pientä autosegmentoitumisleikkiä. Eli ne jotka A, menevät yhteen nurkkaan ja ne jotka B, menevät toiseen. Yksi aiheista oli vakituinen seurustelu, ilmeni, että noin 60% ryhmämme jäsenistä seurustelee vakituisesti.

Tähän juttuun kuuluu myös ns. ATM-kokemus. Yksi niistä (harvoista) tytöistä, jotka tulivat meidän seurustelemattomien puolelle, vilkaisi minuun päin (Ei varsinaisesti vain minua, vaan minun suuntaani), ja sanoi naurahtaen jotain sen kaltaista kuin: Ai tässä on meidän sulhasehdokkaat(en muista sanatarkasti). Hän ei varmaankaan tarkoittanut sitä ilkeilyksi kenellekään, vaan ainoastaan hauskaksi murjaisuksi kaverilleen. Ilmeisesti asia kuitenkin vaivaa minua, kun haluan siitä kirjoittaa.

Ilmeisesti kyse on siitä, että mielestäni on ilmeistä, että en voi olla haluttava kyseisen naisihmisen näkökulmasta. Kyseessä on näet ns. “Kuuma blondi”*. Jotenkin tilanne, jossa nainen vitsailee minun kuulumisestani mahdollisten partnereiden ryhmään, vahvistaa epäkelpoisuuden tunnettani ja tekee minut entistäkin ahdistuneemmaksi :(

Muina uutisina voin kertoa, että EVTEKin pikkujoulut pidetään huomenna The Clubilla klo 21.00 lähtien. En ole käynnyt missään moneen viikkoon, tässä olisi taas mahdollisuus teeskennellä, että minulla olisi elämä ;)

*Vaikka pidänkin kyseistä nuorta naista ns. “hyvännäköisenä” ja jopa kauniina, en koe mitään erityistä vetoa häntä kohtaan. Lukuunottamatta tietysti sellaista puhtaasti seksuaalisluontoista vetoa, jota hyvännäköinen nainen nähdäkseni miehessä välttämättä synnyttää. Blondit ei vaan ole koskaan olleet mun juttu ;)

Edit

Piti viellä todeta Tiger80:stä ja hänen uusimmastaan. Lord Boredom oli sitä mieltä, että termissä ‘Pussailu’ on jotain miellyttävää. Minua taas aina ärsyttänyt Tigerissä jokin epämääräinen lapsenomaisuus. Koen siis termin ‘Pussailu’, ärsyttäväksi lapsellisuudeksi aikuiselta mieheltä(Eli ongelmana ei ole vain yksi sana, vaan kokonaisuus). Lisäksi, toisin kuin Bore, minä en todellakaan kaipaa muistutuksia ajalta jolloin “olin vielä nuori, ja tytöistä sai tykätä vain salaa.” Näin lähinnä siksi, että noihin aikoihin koin itseni viellä hylkiöksi (Nykyään olen vain elämätön ;) )

Yksi vastaus to “Autosegmentoitumista markkinoinnin tunnilla”

  1. Lord Boredom sanoo:

    En minäkään nyt varsinaisesti sitä aikaa haikaile, jolloin tytöistä sai tykätä salaa, mutta ‘pussailu’-sanasta vaan on jäänyt miellyttäviä mielleyhtymiä. Tietysti se sanana on hieman lapsellinen, tosin minusta hakkaa 100-0 ne jotkut teinifoorumeilla näkyvät termit, kuten ‘nuoleminen’ ja ‘kismailu’, ovat paljon pahempia. Niistä tulee muutenkin enemmän mieleen omat teinivuodet, jotka olivat totta tosiaan sellaista aikaa, josta minäkään en muistutuksia kaipaa.

Jätä kommentti